lauantai 4. heinäkuuta 2015

Neverwhere - Maanalainen Lontoo

Kirjoittanut: Neil Gaiman
Sivuja: 313
Suomentanut: Mika Kivimäki

Jotta saisin luettua edes murto-osan niistä kirjoista, joita olen ylipursuavaan kirjahyllyyni hankkinut, haastoin itseni lukemaan Neil Gaimanin Neverwheren Risingshadowin kesälukuhaasteessa. Valitettavasti minun on todettava, että haasteen toinen kirja, Robin Hobbin Salamurhaana oppipoika, upposi minuun paljon paremmin.

Minulla on ollut Neil Gaimanin kanssa ongelmia niin kauan kun olen hänen kirjojaan yrittänyt lukea. Aikoinaan näin Tähtisumua-elokuvan ja olin aivan täpinöissäni. Lainasin kirjan, odottaen upeaa fantasiakirjaa, mutta petyin kirjaan kovasti. Seuraaksi yritin lukiossa lukea Hautausmaan poikaa, mutta jokin siinä mätti. Ideat olivat molemmissa kirjoissa hyviä, mutta itse teksti ei vain imaissut mukaansa.

Monet sanovat, että Neil Gaiman ei ole kirjoittanut mitään hyvää sitten Neverwheren. Monet myös tuntuvat rakastavan Gaimanin kirjoitustyyliä. Minun on pakko olla molemmista seikoista eri mieltä. Neverwhere taisi olla ehkä tylsin kirja, mitä olen häneltä lukenut. Neverwheren kohdalla tuntui, että itse ideakin loisti poissaolollaan. Koko tarina tuntui olevan seikkailumielistä säheltämistä, mutta seikkailu oli kirjoitettu niin, etten oikein jaksanut innostua siitä. Uskallan myös väittää, että nautin Hautausmaan pojasta ja Tähtisumusta enemmän kuin tästä kirjasta.

Veikkaan, että pettymykseni johtui suurista odotuksistani. Juurikin se, että Neverwhere on tituleerattu Gaimanin parhaaksi kirjaksi nosti odotukset kattoon. Odotin synkkää, gootahtavaa kertomusta rinnakaismaailmasta, joka pyörii Lontoon maanalaisen junaverkoston ympärillä. Odotin kiinnostavaa kuvausta, tunnelmaa, syvällisyyttä. Sen sijaan luin melko monotonisesta etenevää seikkailua, jossa tavallinen brittimies Richard Mayhew ajautuu tahtomattaan outojen tapahtumien riepottelemaksi. Maanalaisuus ei ole mielestäni trpeeksi esillä eikä rinnakkaismaailmaakaan selitetän tarpeeksi tyydyttävästi. Kirja on kuin sekoitus Linnunradan käsikirjaa liftareille ilman yhtä kiinnostavia yksityiskohtia ja Harry Potteria ilman yhtä vetävää juonta.

Neverwhere perustuu Gaimanin käsikirjoittamaan TV-sarjaan. Kuulemani mukaan TV-sarja on huono, mutta minulle tuli sellainen olo, että haluaisin nähdä sen ja verrata, toimiiko tarina paremmin audiovisuaalisessa muodossa. Kirja nimittäin tuntui käsikirjoitukselta. Tiedostin, että monet kohtaukset toimisivat paremmin television ruudussa. Kohtaukset vaihtelevat visuaalisen kerronnan tyyliin katkonaisesti, lomittain ja kaikki kuvailu tuntuu siltä, että ne kaipaisivat kuvaa tuekseen. Kuulemma Gaiman halusi kirjoittaa sarjan kirjaksi, koska kaikki hänen visioimansa juttunsa eivät mahtuneet TV-sarjaan. Mukana oli juttuja, jotka olisi ollut vaikea kertoa visuaalisessa muodossa, mutta loppujen lopuksi en bongannut niitä kovin monta.

Nyt on spefilukija vähän kriisissä. Neil Gaiman tuntuu olevan se yksi kirjailija, jota kaikki ovat lukeneet ja tykänneet. Miksi sitten minä en tykkää? Pitäisikö vielä antaa mahdollisuus hänelle? Nyt kysynkin teiltä, arvoisat lukijat, onko Gaimanilla jotain kirjaa, joka poikkeaa hänen muusta tyylistään ja josta voisin sen takia pitää?

maanantai 29. kesäkuuta 2015

Sing me a song of a lass that is gone

Kirja: Muukalainen (Matkantekijä 1)
Kirjoittanut: Diana Gabaldon
Sivuja: 824
Suomentanut: Anuirmeli Sallamo-Lavi

Diana Galandonin Muukalainen on ollut yksi kuluneen vuoden ikuisuusprojekteistani. Lainasin kirjan alkusyksystä kirjastosta, luin sitä jonkin verran, jouduin palauttamaan sen kirjastoon ja alkuvuodesta satuin löytämään samaisen kirjan divarista edullisesti. Olen lueskellut Muukalaista usein junassa. Aina kun luin sitä, etenin noin sata sivua kerrallaan, mutta kirjassa ei koskaan tuntunut olevan sellaista imua, joka olisi saanut minut oikeasti ahmimaan sitä eteenpäin.

Tarina kertoo Clairesta, joka on lähtenyt toiselle häämatkalleen Skotlantiin miehensä Frankin kanssa. On vuosi 1945. Toinen maailmansota on juuri loppunut ja ennen sotaa naimisiin menneet Claire ja Frank haluavat tutustua toisiinsa uudelleen. Frank on työskennellyt M16:ssa ja Claire sairaanhoitajana sodan aikana. Frank on saanut töitä historian professorina Oxfordin yliopistosta, joten loma Skotlannissa menee välillä historiantutkimuksen puolelle. Se ei Clairea tunnu paljon haittaavan, vaan aviomiehen tehdessä sukututkimusta Claire kiertää kylää ja tutustuu kasveihin.

Kylän lähellä sijaitsee myös muinainen kivikehä, Craigh na Dun, jota Claire ja Frank menevät katsomaan. Kivikehä vetää Clairea kummasti puoleensa, joten eräänä päivänä hän lähtee kehälle uudestaan. Hän astuu kivikehään, tuntee outoja tuntemuksia ja pian huomaa matkustaneensa ajassa taaksepäin, vuoteen 1743. Hän on päätynyt englantilaisena keskelle Skotlantia juuri merkittävän Jacobiittikapinan alla.

Minun on vaikea käsitellä tätä kirjaa romaanina. Se on pikemminkin selostus tapahtumista, joita tapahtuu fiktiiviselle Claire-nimiselle naiselle. Alun perin en edes kiinnittänyt tähän seikkaan huomiota, sillä luin kirjaa niin hitasti, etten ehtinyt muodostaa tarinasta yhtä kokonaisuutta. Kun aloin katsoa kirjaan perustuvaa TV-sarjaa, kirjan alku palautui mieleeni ja huomasin, ettei tarina edes tunnu muodostuvan kokonaisuutta. Alussa luodaan odotuksia, joihin ainakaan kirja ei lopussa vastaa.

Mielestäni tässä tarinassa on kaksi suurehkoa kannatinta, jotka pitivät minun mielenkiintoani yllä. Clairella on tavoite: hän haluaa päästä takaisin omaan aikaansa, aviomiehensä luo. Tavoitteeseen tulee jatkuvasti uusia esteitä, mutta ainakin kirjan alkupuoliskon hän tähtää selvästi yhteen asiaan. Takaisin Craigh na Dunini, takaisin vuoteen 1945. Toinen kannattava tekijä on se, uskaltaako hän kertoa uusille läheisille ystävilleen ja myös rakastalleen totuuden itsestään.

Näiden kahden jännitteen lymyillessä taustalla lukija jaksaa lukea tarinaa eteenpäin, vaikka juoni tuntuu vetävän välillä ihan sivuraitaille. Puolessa välissä kirjaa kuitenkin tapahtuu jotain, joka muuttaa kirjan tyylin lähes kokonaan. Alun tavoitteet unohtuvat ja Claire saa muita asioita huolekseen. Tuntuu, kuin Claire vain hyväksyy tilanteen ja lakkaa kamppailemasta. Okei, ihminen on sopeutuvainen ja tottuu vaikka mihin, mutta olisi mukavaa lukea kirjaa, jonka alun tavoitteet pyritään ratkaisemaan edes jotenkin. Silloin lukija on tyytyväinen.

Kirjasta tuntuu puuttuvan jonkinlainen draaman taju. Monet mielestäni tärkeät kohtaukset ja paljastukset kerrottiin kuin ohimennen. Kirjan kantavat mysteerit ja jännitteet ratkeavat oudosti ja liian helposti. Sen sijaan juoksennellaan ympäri Skonlantia aina milloin mistäkin syystä lainsuojattomana. Välillä taas tuli sellainen olo, että kirja on kirjoitettu vain, jotta keskiluokkaiset kotirouvat pääsevät lukemaan siitä, kuinka tulevaisuudesta pelmahtanut nainen pääsee sänkyyn komean kilttiin pukeutuneen skotin kanssa.

Kun aloin kirjoittamaan tätä bloggausta, lueskelin hieman Muukalaisen alkua. Olin yllättynyt. Alun lukemisesta on jo tosi kauan aikaa. Alku vaikuttaa tosi lupaavalta, mukaansatempaisevalta. Jossain vaiheessa vain lyssähti. Alku käsittelee sitä, kuinka ihmisiä katoaa ja kuinka osaa heistä ei löydetä lainkaan. Claire katoaa. Löydetäänkö hänet? Siihen kirja ei vastaa. Loppu on edennyt aivan eri suuntaan, jättäen jälkeen hämmentyneen olon. Suurimman osaa kirjasta suhtauduin siihen kuin hieman huvittavaan ja hupsuun historialliseen harlekiiniin, mutta hupsu tarina saakin kauheita käänteitä. Aiemmin huvittaveet seikat enää naurattaneet lainkaan.

Kaverini sanoi, että lopun käänteet tappoivat hänen mielenkiintonsa, eikä hän ole koskaan halunnut lukea jatkoa. Minulle taas tuli sellainen olo, että kyllä minä ainakin seuraavan osan luen. Haluan tietää, antaako jatko vastauksia kysymyksiin, joita minulla heräsi. Sudenkorento on lisätty TBR-listalle.

perjantai 26. kesäkuuta 2015

24h Kesälukumaraton (Päivittyvä)


Kiire on todellakin yllättänyt bloggaajan, vaikka on kesä, mutta kuin ihmeen kaupalla Blogistanian kesälukumaraton ajoittui aikaan, jolloin oikeasti pystyn nipistämään 24 tuntia lukemiseen.

En erityisemmin ehtinyt suunnitella, mitä lukisin. Olen aina tehnyt niin, että luen pääsääntöisesti kirjoja, jotka ovat olleet minulla kesken, mutta joskus kesken on ollut melko raskaslukuisia opuksia. Kokosin kuitenkin kasaan ne kirjat, jotka ovat joko kesken tai suunnitteilla lukea mahdollisimman lähitulevaisuudessa.

Kuvassa päällimäseinä on Robin Hobbin Näkijän tarun 2 . ja 3. osa, jotka hankin juuri itselleni. Niiden alla on Neil Gaimanin Neverwhere - maanalainen Lontoo, joka on osa Risingshadowin kesälukuhaastetta. Sen olen jo aloitanut, joten todennäköisesti aloitan sillä.

Seuraavaksi kuvassa on Margaret Atwoodin Uusi maa, joka on spefilukupiirini seuraava kirja. Suurella todennäköisyydellä en koske siihen tänään, ellen yhtäkkiä tule hyvin utealiaaksi.

Kolme alinta ovat Emily Brontën Humiseva harju (kirjabloggaajien yhden haasteen kirja), Diana Gabaldonin Muukalainen (kesken viime syksystä saakka) ja Anthony Doerrin Kaikki se valo jota emme näe.

Kaiken päälle aion lukea Atorox-novelleja.

Takana on työpäivä, kävelylenkki kaverin työpaikalla hautausmaalla, kauppareissu ja pari neljän tunnin yöunta, joten saa nähdä, miten tästä selvitään. Jossain välissä minun pitää myös leipoa ja tiskata, mutta saattaa käydä niinkin, että torkahdan päiväunille vahingossa. Eväät on kuitenkn hankittu, joten seuraavat 24 tuntia pyritään lukemaan niin paljon kuin mahdollista.

Maraton alkaa klo 15:00.

Päivitys klo 19:53
Tämäpäs on noloa, muta hyvin arvattavaa. Ehdin lukea Neverwhereä vain parikymmensä sivua, kun simahdin. Mutta tarvitsen ne päikkärit.
Sivuja luettu: 27

Päivitys 21:57
Ei tämä nyt lähde oikein käyntiin. Sain leivottua leipomukset ja luettua jonkin verran, mutta hitaasti etenee. Neverwhere on kyllä ihan mukavaa maratonlukemista. Ei liian vaativaa, mutta silti mukaansatempaisevaa.
Sivuja luettu: 53

Päivitys 00:50
Melkein nolottaa tulla tekemään päivitys, kun olen edennyt hyvin hitaasti edelleen, mutta päätin silti tulla ilmoittamaan, että vaihdan kirjaa. Neverwhere, vaikka kutkuttava idea siinä onkin, on kirjoitettu sen verran suorasukaisesti, että ehkä on hyvä lukea jotain muuta hetken aikaa. Jotain, missä on vähän erilainen kieli.
Vaikka olen lukenut vain noin 90 sivua, se on silti enemmän, mitä yleensä ikinä luen päivän aikana. Joten vaikken pääsisi huippulukemiin, olen ainakin saanut jotain kirjaa edistettyä.
Sivuja luettu: 91

Päivitys 3:05
Päädyin lukemaan Diana Gabaldonin Muukalaista. Etenin siinä 55 sivua ja aion jatkaa vielä ennen kun menen lopullisesti nukkumaan, mutta tämä on viimeinen päivitykseni tältä illalta.
Muukalainen on kyllä hämmentävä kirja. Silloin kun se nappaa, se on tosi mielenkiintoinen, mutta välillä tulee järkyttäviä suvantovaiheita. Siitä sitten enemmän, kun lopulta saan kirjan luettua ja kirjoitettua siitä blogipostauksen.
Olen todennut, että jos haluaisi menestyä lukumaratonissa, ei kannattaisi käyttää niin paljon aikaa fb-chatissa poikakaverin kanssa, mutta kun juttu luistaa, niin minkäs sille voi... Maraton vain kärsii. Minulla ei ole mitään itsekuria.
Sivuja luettu: 146

Päivitys 11:25
Luin eilen illalla Muukalaista vielä parikymmentä sivua, nukahdin ja heräsin vähän ennen yhtätoista. Olen edennyt kirjassa viime päivityksen jälkeen tassn 50 sivua. Kirjaa on jäljellä enää vain noin 170 sivua, joten pohdin, voisinko kunnon reipastelulla saada kirjan vielä kolmeen mennessä loppuun. Silloin tulisi sellainen olo, että tällä muuten melko epäonnistuneella maratonilla on ollut edes jotain tuloksia. Saisin vihdoin loppuun Muukalaisen, joka on ollut kuluneen vuoden aikana ikuisuusprojektini.
Sivuja luettu: 196

Päivitys 13:05
Vielä olisi vähän alle kaksi tuntia aikaa ja Muukalaista on jäljellä noin 90 sivua. Ennen kolmea minun täytyy tosin pukeutua ja syödäkin jotain, joten kaikki aika ei mene tehokkaasti lukemiseen. Ajoitin lukumaratonini niin, että ehdin juuri ja juuri kokoukseen, jossa minun pitää olla kolmen jälkeen. Silti uskon, että minulla on mahdollisuudet saada tämä kirja loppuun.
Minulla on kyllä paljon blogattavaa Muukalaisesta, kunhan sen aika koittaa.
Sivuja luettu: 278

Päivitys klo 14:40
Muukalainen luettu! Sainkin sen loppuu nopeammin kuin kuvittelin. Ei jäänyt täpärälle, tässähän olisi aikaa lukea vielä jotain. Taidan kuitenkin käyttää seuraavat 20 minuuttia muuhun puuhasteluun, jottei tarvitse rientää päivän menoihin hätäisesti.
Sivuja luettu: 364

Loppujen lopuksi sivumäärä ei jäänyt niin nolon alhaiseksi kuin olisi voinut jäädä ja sain yhden ikuisuusprojektin luettua loppuun, joten ei kait tämä maraton ihan hukkaan heitetty yritys ollut. :)

maanantai 22. kesäkuuta 2015

Saga (Volume 4)

Kirjoittanut: Brian K. Vaughan
Piirtänyt: Fiona Staples
Sivuja: 152

"This is the story of how my parents split up."

Maailma on täynnä kertomuksia rakkaudesta, mutta yleensä se tuntuu olevan kertomus rakastumisesta tai kertomus siitä, kuinka rakkaus hiipuu. Olen viime aikoina oikein janonnut tarinoita, jotka kertovat pariskunnista, jotka rakastavat toisiaan ja pysyvät yhdessä, ihan sama mitä tapahtuu. Sagan tukipilari on kolmen albumin verran ollut Alanan ja Markon rakkaus, jonka vuoksi he ovat uhranneet kaiken. He ovat perustenaat laittoman perheen ja ovat edelleen pakoilemassa viranomaisia. Kun neljännen albumin ensimmäinen luku päättyi noihin sanoihin, myönnän että parkaisin ääneen. Voi Saga, minkä teit.

Edellisestä albumista huokui selvästi se, että tarinan ensimmäinen osa on saatu pakettiin. Neljäs aloittikin selvästi uuden tarinakokonaisuuden. Aktiivinen pakomatka on ohi ja nyt ollaan piilotteluvaiheessa. Perhe on parkeerannut aluksensa Cardenia-nimisellä planeetalle, jossa toimii epämääräisen laiton Open Circuit -kanava, jonka leivissä Alana tienaa perheelleen elannon. Marko viettää koti-isän elämää, huolehtien Hazelista. Perheen apuna puuhailevat Markon äiti Klara ja ensimmäisen albumin seikkailuista mukaan lähtenyt Izabel-haamu.

Suvantovaihe tuo perheeseen uusia ongelmia. Alana vihaa työtään, mutta muuta ei ole tarjolla. Marko yritää tuoda sisältöään elämäänsä viemällä Hazelia erilaisiin paikkoihin, kuten puistoihin ja tanssitunneille. He alkavat unohtaa takana olleen pakomatkan, onhan siitä jo pari vuotta. Vaarat eivät kuitenkaan ole ohi, sillä Alanan työ on julkista ja joku huomaakin hänet sitä kautta.

Albumin alkupuoli käsittelee Markon ja Alanan elämän asettumista, mutta loppupuolella aletaan rakenaa jälleen kerran pidempää juonta. Loppupuolella mukaan tuodaan hahmot, joita ei ole vähään aikaan näkynyt. Gwendolyn, Sophie, The Will, Prince Robot IV, Gale ja The Brand marssivat kuvioihin ja jatkavat Alanan ja Markon perheen piirittämistä, kukin omista syistään.

Tämä sarjakuva osaa kyllä näpäyttää, jos ei muuta. Se pitää lukijan varpaillaan. Hahmoja voi kuolla milloin vain, ja kuolemat kuvataan hyvin graafisesti. Ensimmäinen luku alkaa synnytyksen lähikuvasta ja lukija saa muutenkin varautua runsaaseen alastomuuteen, värikkääseen kielenkäyttöön ja rankkaan lukijan linssiin viilaamiseen.

Sillä vaikka alussa parahdinkin, loppu lupaa taas jotain, minkä vuoksi haluan ehdottomasti jatkaa. Harmillisesti sarja päivittyy hyvin hitaalla tahdilla.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...