maanantai 21. heinäkuuta 2014

Kummallisen kirjoittajat - Opas fiktiivisen maailman luomiseen

Useita kirjoittajia
Sivuja: 253
Kesän lukuhaaste 7/14

Ostin tämän Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat ry.:n kirjan Finnconista muutaman vilkuilukerran jälkeen. Sen sisältö on seuraavanlainen:

  1. Esipuhe – Saara Henriksson, Irma Hirsjärvi ja Anne Leinonen 
  2. Tarina syntyy ideoiden leikkauspisteessä – Tiina Raevaara
  3. Rakeopaskansinne kannattelee tarinaa – Saara Henriksson ja Anne Leinonen 
  4. Selittämisen taide ja outojen yksityiskohtien välttämättömyys – Markku Soikkeli 
  5. Jännitettä rautalankaan. Tarinan yhteiskunta ja politiikka – Liisa Rantalaiho
  6. Routasisarusten maailman rakentaminen – Eija Lappalainen ja Anne Leinonen 
  7. Historiallisen spefin kirjoittaminen – Jussi Katajala 
  8. Pelon elementit eli tunnelman kirjoittamisesta kauhupainotteisesti – Heikki Nevala 
  9. Lukijan hämäämisestä – Tommi Vänni 
  10. Romanttinen fantasia ja sen luominen – J.S. Meresmaa 
  11. Tarinan kirjoittaminen – Tuomas Saloranta
  12. Kirjoittajan työkalupakki. Pyhä kolminaisuus: lukeminen, palautteen saanti ja palautteen anto – Shimo Suntila
  13. Parateksti ja konteksti eli mitä tekstin ympärille – Boris Hurtta ja Irma Hirsjärvi 
  14. Onko fantasialla tulevaisuutta? – Katri Alatalo
  15. Isona minusta tulee kirjailija – Saara Henriksso 
  16. Lue muutakin! Lyhyt johdatus siihen muuhun kirjallisuuteen – Irma Hirsjärvi
Kirjoitusoppaiden lukeminen voi olla vaikeaa, sillä yleensä oppaat onnistuvat osoittamaan sormella juuri ne epäkohdat, jotka omassa kirjoittamisessaan jo tiedostaa. Olin silti kiinnostunut lukemaan kirjoitusoppaan, joka painottaa spekulatiivisen fiktion kirjoittamiseen, joten uskaltaudun lukemaan tämän kirjan ja katsomaan, kuinka pahasti saan turpiini.

Jo muutaman luvun jälkeen huomasin huokaisevani helpotuksesta. Tästä kirjasta ei tule syyllinen olo. Oikeastaan tämä kirja on oikein mainio kirjoitusopas, sillä vaikka se nostaa esille kirjoittamiseen tarvittavat seikat, mutta se ei tee sitä syyttävästi. Joka kohdassa otetaan huomioon, että kaikki keinot eivät sovi kaikille eikä ole yhtä ainoaa tapaa saada aikaiseksi hyvää tekstiä.

Ehkä se johtuu siitä, että kyseessä on nimenomaan spekulatiiviseen fiktioon keskittyvä teos. Nyt ei tavoitella korkeakirjallisuutta, vaan halutaan rehellisesti kirjoittaa tarina, jossa on hyvä idea ja joka kutkuttaa lukijan mielikuvitusta. Osa ohjeista ovat hyvin konkreettisia (esim. lista asioista, jotka kannattaa selvittää itselleen kun luo omaa fantasiamaailmaansa tai muuta yhteiskuntaa), osa taas pikemminkin suuntaa antavia.

Kirjaa lukiessa huomasin naurahtavani useaan kertaan, sillä monissa luvuissa on mukavan rento ote. Lukukokemuksen nautittavuutta lisäsi myös se, että kerrankin kirjoitusoppaassa on käytetty esimerkkeinä teoksia, jotka olen joko lukenut tai joista tiedän sen verran paljon, että pystyin ymmärtämään esimerkit 

Esityisesti pidin Tommi Vännin jutusta, jossa hän kertoo lukijan hämäämisestä. Se luku oli suorastaan helpotus. Kirjoissa onkin sallittua olla jonkin verran epäloogisuuksia, kunhan ne tiedostaa ja ne on onnistuttu peittelemään sen verran taitavasti, ettei ihan jokainen lukija ensimmäisellä lukukerralla niitä huomaa. Pidin myös paljon Boris Hurtan ja Irma Hirsjärven luvusta, jossa käydään läpi kaikkea kirjaan liittyvää, joka ei ole itse tekstiä, eli kansikuva, takakansiteksti, omistuskirjoitus, markkinointi, kustantamo jne. Liian harvoin pääsee lukemaan tällaisista seikoista, vaikka ne minua kiinnostavatkin, ja onhan kirjan ulkonäöllä merkitystä, vaikka kuinka ihmiset yrittävät sanoa, etteivät valitse luettavaansa kannen perusteella.

Kirjasta löytyi jonkin verran lyöntivirheitä, mikä hieman haittasi lukemista. Toivoisin, että virheet korjataan, jos kirjaa painetaan lisää. Yleisesti ottaen tämä opas kyllä tulee olemaan kovassa käytössä kun alan muokkaamaan omaa mysteerikäsikirjoitustani. Konkreettiset vinkit ja erittäin havannollistavat esimerkit tulevat hyötykäyttöön. (Vaikka luonnollisesti tiedostan, ettei mitään kirjoitusopasta tule noudattaa orjallisesti, tai ainakaan yhden oppaan tarkka noudatus ei takaa mestariteoksen syntyä.)

Perustin muuten blogin, jonne tulen höpisemään kaikkea, mitä editointivaiheessa tulee mieleen. Kiinnostuneet pääsevät blogiin tästä.

Kannen perusteella valittu.
Nyt tulee suuri kysymys: milloin kirja on kannen perusteella valittu? Tämä kirja kiinnitti huomioni hienolla kannella, mutta en kuitenkaan ostanut sitä pelkästään kannen takia. Ensikiinnostukseni kuitenkin lähti kannesta, joten hyväksyn sen syyksi ruksia bingosta yhden ruudun.

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Gore - Honour and Brains

Kirjoittanut ja piirtänyt: Miisa Lopperi
Sivuja: 66 + 10 sivua liitteitä
Kieli: englanti
Kesän lukuhaaste 6/14

Tapahtumissa tulee joskus ostaneeksi kaikenlaista, minkä olemassaolosta ei ennen tapahtumaa ollut kuullutkaan. Finnconin taidekujalla törmäsin pöytään, jolle oli levitetty paljon sarjakuva-albumeita. Juttelin pöydän takana istuvan Miisa Lopperin kanssa jonkin aikaa, hän esitteli minulle sarjakuvia sekä hieman kustantamo Seittiä. Lopuksi hän vielä mainitsi, että Gore on hänen tekemänsä sarjakuva, mutta eihän omaa saisi kehua. Siihen muistaakseni vastasin, että saahan sitä omastaan olla pikkuisen ylpeä.

Ihmiset ovat kuulemma vierastaneet Gorea, sillä, no, sen nimi on Gore. "Onko tässä kauheasti verta ja suolenpätkiä?" ihmetellään. Niin minäkin luulin aluksi, varsinkin kun kansikuva näyttää hirviöpainotteiselta. Lopperin mukaan sarjakuvan nimeksi valikoitui Gore, sillä se oli ainoa supermiehekäs nimi, joka hänellä tuli suunnitteluvaiheessa mieleen. (Hänen ääntämyksensä mukaan nimi pitää kai lausua miehekkäästi karjaisten GO-RE)

Loppujen lopuksi sarjakuvassa on erittäin vähän väkivaltaa. Se on pseudokeskiaikaiseen fantasiamaailmaan sijoittuva tarinan alku, jossa Gore-niminen lihaskimppu, jota ei ole suurilla älynlahjoilla siunattu, saa tehtäväkseen vahtia kuninkaan poikaa. (Jonka nimeä en muista ja vaikka kuinka selasin sarjakuvaa, en löytänyt sitä. Onko pojalla edes nimeä?)

Gore suorittaa kuuliaisesti tehtäväänsä, mutta pian käy selväksi, ettei kuninkaan pojalla ole puhtaat jauhot pussissa. Hän yrittää päästä Goresta eroon, mutta Gore on liimautunut häneen kuin takiainen. Myös kuninkaalla tuntuu olevan omia juoniaan, ja kun mukaan heitetään vielä jättiläishämähäkkien riivaama kylä, on soppa jo varsin sakea.

Sarjakuva-albumin kaksi lukua ovat vasta tarinan aloitus. Juoni jää todella pahasti kesken ja nettisivuilta näkee, että se on ilmestynyt jo vuonna 2008. Tulee melkein sellainen olo, että jos olisin tiennyt tästä neljän vuoden tauosta, en ehkä olisi halunnut tutustua sarjakuvaan ollenkaan, sillä mikään ei ole ikävämpää kuin kesken jäänyt sarja. Nyt joudun elämään tietämättömyydessä. Tuleeko koskaan jatkoa? Toivon, että tulee, sillä ihan hyvän tarinan ainekset vaikuttavat olevan kasassa ja lukisin mielelläni loputkin.


Kylkiäisenä sain jonkinlaisen art bookin, johon oli kerätty ilmeisesti Seitti-kustantamon piirtäjien pieniä töitä. Enimmäkseen siinä on sarjakuvia, joita en ymmärtänyt, sillä ne viittaavat fandomeihin, joihin en ole tutustunut, tai vaikuttivat sisäpiirivitseiltä ynnä muilta sellaisilta. 

Pidin kuitenkin Jack Frost -sarjakuvasta. En ole katsonut Rise of the Guardians -elokuvaa, sillä mikään muu kuin itse Jack Frost ei ole kiinnostanut minua siinä elokuvassa. En siis ymmärtänyt kaikkea sarjakuvasta., mutta se on kauniisti piirretty ja melko angstinen. Tuli jopa sellainen olo, että voisin katsoa Rise of the Guardiansin ihan vain sen takia, että ymmärtäisin tämän sarjakuvan paremmin. Voi kyllä olla niinkin, etten elokuvankaan jälkeen ymmärrä sarjakuvaa, sillä siinä voi olla paljon viittauksia fandomin headcanoneihin, joiden metsästäminen internetin syövereistä voi olla aikamoinen urakka.


Art bookissa on myös yksittäisiä piirustuksia. Hienoja monstereita, vaikka hirviöt eivät koskaan olekaan olleet minun ykkösjuttuni.


Bingo etenee sarjakuvalla. Pahasti alkaa näyttää siltä, etten tule saamaan bingoa tänä kesänä.

tiistai 15. heinäkuuta 2014

Finncon 2014 - lähes perinteikäs käsintehty raportti

Viime vuoden käsin kirjoitettu Finncon-raporttini keräsi ihan mukavasti palautetta, joten päätin tänä vuonna tehdä samoin.

Vihkoon raapustelu toimi kaverin korvikkeena, sillä olin conissa jälleen kerran ilman seuralaista. Sen sijaan, että olisin kertonut kaiken mieleen tulevan kaverille, kirjoitin ne paperille. Nämä 19 skannattua sivua eivät ole millään tavoin laadukasta journalismia, vaan pikemminkin henkilökohtaisia muistiinpanoja, jotka lakkaavat olemasta henkilökohtaisia sillä sekunnilla kun painan julkaise-nappia.

Muutamaa kumitusta (suttuja ja kirjoitusvirheitä) ja värien säätöä lukuun ottamatta skannaukset ovat alkuperäisessä tilassa. Jonkin verran tosin lisäsin öökkösten pisteitä, sillä näköjään ne tuppaavat minulta unohtumaan, kun kirjoitan käsin.






Nyt kun jälkikäteen luin tuota tekstiä, päällimmäisenä silmiini osui valitus kuumuudesta ja panikointi siitä, etten puhunut kenellekään. Nuo asiat ovat jääneet vaivaamaan. Vaikka ohjelma olikin kiinnostavaa, minulla oli koko ajan epämukava olo kuumuuden takia ja välillä pelkäsin pyörtyväni, sillä tuntui, ettei tilassa ollut tarpeeksi happea.

Ohjelman kanssa tuntui taas käyvän niin, että kaikki kiinnostava tapahtui juuri siellä missä itse en ollut. Yritin kyllä olla aktiivinen ja mennä erilaisiin ohjelmiin ja olin jopa menemättä Johnlock-paneeliin ja yhteen LGBT-paneeliin, koska olen ollut sellaisissa jo niin monta kertaa, että halusin kuunnella vaihteeksi jotain muutakin. Tweettien perusteella juuri ne, joista jäin pois, vaikuttivat mahtavilta. Tosin tweettasin itsekin, että ehkä tämä on vain somen luomaan illuusiota, ehkä paneelit muuten olivat puhelinluettelon ääneenlukemista, mutta siellä sanottiin kaksi hauskaa asiaa, joista some sitten räjähti.

Iso moka Finnconin järjestämisessä tänä vuonna oli ehdottomasti ohjelmakuvausten puuttuminen lehtisestä. Käytävillä ilmoitustauluilla oli tarkemmat kuvaukset, mutta niitä oli vaikea mennä lukemaan kesken paneelin. Kiireiden takia en ollut ehtinyt perehtyä ohjelmaan kovin tarkkaan etukäteen, joten minun piti melkeinpä veikata nimen perusteella, mikä kuulostaa kiinnostavalta. Sen takia minulla jäi muun muassa väliin Bimbopaneeli - The final cunt down ja Definitiinen definitiivinen, jotka jälkikäteen ajateltuna kuulostivat hauskoilta ohjelmanumeroilta, joissa olisin halunnut olla paikalla, mutta joiden sisältöä en voinut nimien perusteella arvata.

Opin myös tästä conista sen, että ehkä seuraavalla kerralla voisin perehtyä kunniavieraisiin vähän paremmin. Usein en ole koskaan ennen kuullutkaan kunniavieraista (mitä se kertoo minusta, kun en tiedä kunniavieraita?) mutta tällä kertaa tiesin Scott Lynchin ja Hannu Rajaniemen. Nämä vieraat ovat olleet tiedossa jo pitkään. Olisin ehtinyt lukea pari Rajaniemen kirjaa ja lukea Lynchin kirjan uudestaan. En kuitenkaan ollut tehnyt sitä, joten ei ollut mitään mieltä mennä heidän paneeleihinsa, sillä en tiedä/muista heidän teksteistään mitään. Conista tulisi varmasti paljon antoisampi, jos perehtyisi kunniavieraisiin etukäteen.

Kaiken tämän negatiivisuuden jälkeen pitää kuitenkin vielä sanoa, että en kadu, että osallistuin Finnconiin tänäkin vuonna. Kiinnostava ajateltavaa, samanhenkistä fandom-porukkaa ympärillä. Kyllä on mukava päästä välillä sellaiseen seuraan, jossa ei katsota oudosti, teki mitä tahansa.


Eija Lappalainen, J. S. Meresmaa, Helena Waris, Anu Holopainen ja Magdalena Hai Tarina, joka ei mahtunut yhteen kirjaan -paneelissa

Juontoa Kaksintaistelulle viimeisestä roskakirjailijan tittelistä.

Raakaa aseistettua väkivaltaa.

Hannu Rajaniemi, Tiina Raevaara Johanna Sinisalo ja Jukka Halme Faktan ja fiktion suhteessa.


Jonotusta Hannu Rajaniemen nimmarointiin

Päätöstilaisuus

Kirja-antia spefi-kirpparilla.

Pinssien joukossa oli useita helmiä.

Omat ostokseni. Katri Alatalon Karnin Labyrintti, tietokirjat Kummallisen kirjoittajat, Miisa Lopperin sarjakuva Gore ja sen mukana tullut kaupanpäällinen ja Myrtnain kirjanmerkki.

Karnin labyrintti ja kirjanmerkki ovat jo päässeet käyttöön.

lauantai 12. heinäkuuta 2014

Ritarin ansio (Keskilinnan ritarit II)

Kuva kustantamon sivuilta
Kirjoittanut: J. S. Meresmaa
Sivuja: 93 
(tosin en nyt näistä e-kirjoista tiedä, ainakin minun lukijani heittää sivunumerot ihan kummallisesti)
Arvostelukappale

Jos kirjan lukeakseen täytyy tapella jumittuvan tietokoneohjelman takia ja itse tekstikin täytyy lukea tietokoneen näytöltä, koska ei ole tehnyt mieli investoida 50-150€ lukulaitteeseen, täytyy olla aika kova halu päästä lukemaan kyseinen kirja. En ole tottunut lukemaan pitkiä tekstejä tietkoneen näytöltä, jossa ruutu on liian kirkas. Olen tänään ollut Finnconissa kuuntelemassa paneelia e-kirjojen vallankumouksesta. Teoriatasolla liputan täysillä e-kirjojen puoleen, mutta itse valitsen aina mielummin paperisen version, jos se vain on saatavilla. Sellainen ei ole mahdollista tämän sarjan kohdalla, joten siksi minun täytyi lukea Ritarin ansio edellisen osan tavoin junassa ja toivoa, ettei takana istuva henkilö kurki olkani takaa juuri silloin kun meneillään on kahden miehen välinen yksityiskohtainen seksikohtaus.

Noniin, pienen ininän jälkeen itse kirjaan. Ritarin ansio on siis jatkoa Aseenkantajan kunnialle, jonka luin vähän alle vuosi sitten ja josta tykkäsin. Minusta kuitenkin tuntuu, etä tykkäsin Ritasin ansiosta enemmän. En oikeastaan muista Aseenkantajan kunniasta kovinkaan paljon ja pelkäsin, että se haittaa lukemista, mutta Ritasin ansio tuntui kertaamaan sopivasti kaikki pääpointit, joten pysyin taas juonessa mukana. Ritarin ansiossa huomasi myös olevani kiinnostuneempi siitä, mihin tarina on menossa. Ensimmäisessä osassa esiteltiin tilanne, toisessa osassa tuntui, että nyt päästään itse asiaan.

Ensimmäisen osan draamailusta ollaan päästy eroon ja sekä Konno että Jehrem tuntuvat päässeen yli toisistaan. Vai ovatko he? Jehrem palaa Keskilinnaan selvittämään isänsä ja entisen aseenkantajansa outoa kuolemaa, vaikka hänet onkin karkoitettu sieltä. Hän sattuu väärään paikkaan väärään aikaan ja joutuu pahaan pulaan. Kotona tylsää arkistoijaelämää viettävä Konno saa kuulla ongelmiin joutuneesta Jehremistä ja päättää mennä auttamaan entistä isäntäänsä.

Ritarin ansio tuntuu puhtaalta seikkailukertomukselta, jossa on mausteena mustasukkaisuutta, sanomatta jääneitä sanoja ja muuta ihmissuhdedraamaa. Juuri seikkailukertomuksena minä haluankin Keskilinnan ritarin lukea. Tuntuu oikeastaan virkistävältä, että seikkailukertomus jaksaa vetää mukaansa, sillä minusta tuntuu, että suuri seikkailujen viehätys on tainnut jäädä lapsuuteen. Nyt kuitenkin huomasin jännittäväni, miten Jehrem saadaan pelastettua ja kuka onkaan kaiken takana.

Pienoisromaanin mitta tuntuu sopivan tälle tarinalle. En tiedä, olisiko samaa juonta mielekästä lukea pidempänä ja venytettynä. Ehkä siihen saisi lisää yksityiskohtia maailmasta ja hahmojen menneisyydestä, mutta tämä vähäisempikin määrä riittää. Erityisesti pidin tässä kirjassa kurvojen, jonkinlaisten ratsastettavien elukoiden kuvauksista. Tämä pieni yksityiskohta toi elävyyttä tarinan maailmaan ja se tuntui riittävän. 

Kuten J. S. Meresmaa tänään sanoi Finnconissa, Keskilinnan ritarit on hänelle jonkinlainen kokeilu siitä, onko hän kehittynyt kirjailijana sen verran, että kykenee kirjoittamaan suunnitellun trilogia ja vieläpä pienoisromaanin muodossa. Hyvin näyttää toimivan. Olisi vain mukavaa päästä lukemaan trilogian päätösosa mahdollisimman pian, sillä tarina jäi sen verran pahaan cliffhangeriin, että luulin ensiksi, että tiedostostani puuttuu viimeinen sivu. Jatkoa on luvassa ensi keväänä.

PS. Aloitan tällä bloggauksella uuden tagin blogiini. Pyytämätön arvostelukappale tarkoittaa kirjaa, jonka olen saanut arvostelukappaleena kustantamolta ilman pyyntöä.

Tämä on e-kirja.
Ei vieläkään bingoa. Miten tämä on mahdollista?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...