maanantai 18. elokuuta 2014

Disa Hannuntytär

Kirjoittanut: Kristiina Vuori
Sivuja: 459, joista osa liitteitä

En tiedä, onko minulla koskaan ollut näin pitkää väliä kirjan lukemisen ja bloggaamisen välissä. Sain Disa Hannuntyttären luettua heinäkuun alussa ja nyt eletään jo hyvin reippaasti elokuuta. Minun piti blogata kirjasta saman tien, mutta sitten tuli kaikenlaisia menoja ja bloggaus vain jäi.

Ehkä yksi syy, miksi olen viivytellyt tämän bloggauksen kanssa, on se, etten osannut pitkään aikaan päättää, mitä sanoisin kirjasta. Disa Hannuntytär oli erikoinen lukukokemus enkä halunnut blogata hämmentynyttä bloggausta melko pian kirjan ilmestymisen jälkeen. Nyt kun kirja on ollu ulkona jo useamman kuukauden, uskoisin että on tämän bloggauksen aika.

Disa Hannuntytär rikkoi lähes kaikki ennakko-odotukseni, eikä ihan parhaalla mahdollisella tavalla. Olen lukenut Kristiina Vuoren aiemmat kirjat Näkijän tyttären ja Siipirikon. Näkijän tytär on minulle merkittävä kirja siksi, koska sen jälkeen löysin uudelleen suomalaisen kirjallisuuden. Siipirikko taas lennähti hetkeksi yhdeksi suosikkikirjakseni, sillä päähenkilön selviytymistä oli herkullista seurata, varsinkin kun monien selviytymiskikkojen moraalisuus sijoittui harmaalle alueelle. Koska Vuoren tuotannossa oli havaittavissa selkeä nousu, odotin innoissani Disa Hannuntytärtä.

En nyt saa käsiini aiempia kirjoja tähän hätään tarkistaakseni, mutta Siipirikon kansilehdessä luki jotenkin siihen malliin, että Vuoren seuraava romaani kertoo itsenäisestä leskirouvasta, joka herää taisteluun suojellakseen poikaansa. Odotin siis kirjaa, jonka päähenkilö on keskiaikaisesta maailmasta huolimatta erittäin omatoiminen.

Kirjaa lukiessa sain kuitenkin huomata, että odotushorisonttini poikkesi totuudesta. En aluksi ollut kovin huolestunut, sillä harvassa ovat ne kirjat, jotka vastaavat täysin odotuksia. Disa Hannuntytär alkaa takakansitekstin lupaamalla tavalla: Disan pahoinpitelevä aviomies kuolee oman poikansa käden kautta. Disa haluaa kaikin keinoin suojella isän murhasta syytettyä poikaansa. Äärimmäisen alistettuna vaimona eläneenä hän ei keksi mitään muuta keinoa kuin pakomatkan talviseen yöhön.

Tarina seuraa Disaa ensin pakomatkalla, sitten pyhiinvaelluksella ja lopulta Turussa. Kirjaa oli kiehtovaa lukea samaan aikaan kun pyörin Turun keskiaikapäivillä. Kirja ei kuitenkaan onnistunut lumoamaan minua.

Ehkä olin liian pettynyt siitä, minkälaiseksi hahmoksi Disa paljastuu. Disa on niin alistunut. Tuntui siltä, että joka toisella sivulla Disa joko nöyritelee jonkun miehen edessä tai joku mieshahmo ajattelee Disaa vähäisenä vaimoihmisenä. Joka kerta kun hahmokehitystä oli havaittavissa ja olin jo valmis hurraamaan Disan puolesta, jotain tapahtui ja Disa tuntui vetäytyvän entistä enemmän kuoreensa. Tarinan edetessä Disa saa pikku hiljaa lisää vastuuta ja valtaa, mutta missään vaiheessa hän ei saavutettu sitä itsenäisyyttä, jota mainossanat olivat antaneet ymmärtää.

Olin kuuntelemassa Kristiina Vuoren haastattelua Turun keskiaikaisilla markkinoilla. Hän itse kertoi pitävänsä Disa Hannuntytärtä feministisimpänä kirjanaan. Se on kyllä totta, sillä kirja käsittelee naisen asemaa ja tasa-arvoa enemmän kuin hänen aiemmat kirjansa. Kirja on feministinen siinä mielessä, että se osoittaa lukijalle, kuinka pahassa ahdingossa historian naiset ovat olleet, unohtamatta sitä, etteivät monet kirjan ongelmista ole nykypäivänäkään täysin historiaa. Toivon mukaa moni lukija on alkanut ajatella asiaa enemmän ja kiinnittää samoihin aiheisiin huomiota jatkossa. Olen kuitenkin itse lukenut oman kiintiöni täyteen tällaista.Tällä hetkellä minulla on kasvava nälkä kirjoille, joissa ongelman osoittamisen sijaan nainen oikeasti toimii oman itsensä pomona ja menestyy tarinassa ilman miesauktoriteetin edessä nöyristelyä. En edes välitä, onko se historiallisesti korrektia vai ei, haluan silti lukea sellaisen kirjan.

Naisen aseman kirjassa olisin voinut vielä niellä, sillä se valitettavasti kuuluu historiaan ja kirja voi olla hyvä, vaikka päähenkilö onkin nurkkaan ahdettu, mutta Disa Hannuntyttären tarina paljastui loppujen lopuksi vaikeasti seurattavasti. Tai pikemminkin epätasaisesti kiinnostusta herättäväksi. Alun tilanne on kiinnostava ja odotin innokkaasti, miten konflikti ratkaistaan. Yllätyksekseni sain huomata, että minua kiinnostava konflikti ratkaistiin reippaasti ennen kirjan loppua ja sen jälkeen oli luvassa vielä romanttisten suhteiden setvimistä ja jotain juttua merirosvoista, mutta nämä seikat eivät jostain syystä herättäneet mielenkiintoani niin paljon, että olisin innokkaasti lukenut kirjan loppuun. Minusta tuntui, että kirjan pääjuonen jälkeen siihen oli sisällytetty erittäin pitkä epilogi. Epätasainen kiinnostumiseni juonta kohtaan hämmensi, sillä yleensä onnistun valikoimaan luettavakseni kirjoja, joissa kiinnostukseni säilyy loppuun saakka.

Ihan pohjanoteeraus tämä kirja ei silti ole, sillä se ei karkoita minua kirjailijan tulevasta tuotannosta. Kirsin kirjanurkassa on luettavissa kattava raportti Kristiina Vuoren haastattelusta keskiaikaisilta markkinoilta. Haastattelussa mainitaan myös Vuoren seuraava kirja, jossa keskitytään kaksostyttöihin, jotka ovat Näkijän tyttären sankarin Eiran jälkeläisiä. Aihe kuulostaa kiinnostavalta. Kirsin blogista voitte samalla myös lukea positiivisemman arvostelun Disa Hannuntyttärestä.

maanantai 11. elokuuta 2014

We Were Liars

Kirjoittanut: E. Lockhart
Sivuja: 225
Kieli: englanti
Kesän lukuhaaste 9/14

Koska kärsin pahasta kirjakerhon puutteesta (pitäisi kai itse perustaa sellainen), olen löytänyt netistä muutaman korvikkeen. Yksi niistä on Youtubessa toimiva Answerly-kanava, jossa kolme ylläpitäjää postaavat videoita etukäteen sovituista kirjoista. Itse henkilökohtaisesti pidän eniten Kristiina Hornerin videoista. Luin Fangirliä hänen videoidensa kanssa samaan tahtiin. Tällä hetkellä Kristiina Horner kuitenkin lukee kirjaa, jonka olen jo lukenut, joten käännyin kanavan toisen ylläpitäjän Hayleyn videoiden puoleen. Hän on valinnut luettavakseen E. Lockhartin We Were Liarsin, joka pienellä tutkimisella alkoi kuulostaa kiinnostavalta kirjalta. En ollut saman tien ryntäämässä lukemaan kirjaa, mutta kun löysin sen Akateemisesta kirjakaupasta, päätin ostaa ja lukea sen. Onneksi päätin.

Ensireaktioni oli vähän järkyttynyt. Tällainenko tämä kirja lopulta onkin? Kirjan tyyli ei nimittäin ole lainkaan sellaista, mitä yleensä luen. Se tuntuu välillä pitkältä runolta. Sen kieli on yksinkertaista, mutta samalla tulee sellainen olo, että rivien välistä pitäisi lukea todella paljon. Tässä pätkä kirjan alusta:
Welcome to the beautiful Sinclair family.
     No one is criminal.
     No one is an addict.
     No one is a failure.
     The Sinclairs are athletic, tall and handsome. We are old-money Democrats. Our smiles are wide, our chins square, and our tennis serves aggressive. 
En oikeastaan ollut lainkaan vakuuttunut kirjasta ensimmäisen kymmenen luvun jälkeen. Answerly jakaa kirjan osiin, ja joka osan jälkeen ylläpitäjä postaa videon, jossa keskustellaan niistä luvuista, jotka on pitänyt lukea. Hayleykin oli sitä mieltä, ettei tarina vielä ollut edes kunnolla alkanut ja siksi kirjasta on vielä vaikea sanoa mitään.

Pian tuon jälkeen kirja kuitenkin sai tuulta siipiensä alle. Yhtäkkiä kaikki muuttui. En edelleenkään ollut ihan varma, mistä kirja kertoo, mutta kaikki oli todella kiehtovaa. Huomasin lukevani kirjaa, jossa on mysteeri. Oikeastaan aika monien kirjojen juoni perustuu edes jonkinlaiseen mysteeriin, mutta tämä kirja alkoi entistä enemmän tukeutua siihen kysymykseen, mitä eräänä yönä on tapahtunut. Huomasin ahmivani kirjaa, ainakin sillä tavalla miten tämäntyylistä kirjaa voi edes ahmia.

We Were Liarsia on erittäin vaikea kuvailla ilman että paljastaa vahingossa kaiken. Goodreadsiin kirjoitin ylistävän arvostelun sen jälkeen kun olin lätkäissyt kirjalle viisi tähteä. Sanoin kirjan olevan kaikkea mahdollista. Se on yksinkertainen ja kaunis, se on rakkaustarina, kauhutarina, mysteeri ja perhedraama. Se on runoutta ja proosaa. Siinä on satuja ja teinien puhekieltä. Se on reaalimaailma ja fantasia. En oikein vieläkään ymmärrä, miten vain vähän päälle 200 sivua voi olla niin täynnä sisältöä.

Luin kirjaa Lontoon matkalla. Kirja osoittautui siihen tarkoitukseen erittäin hyväksi, sillä tätä ei ehkä voikaan lukea yhdeltä istumalta. Luvut ovat melko lyhyitä, joskus jopa alle sivun mittaisia, joten niitä ehti lukaista metropysäkkien välillä muutaman ja illalla vähän lisää. Joskus aamulla samalla kun odotti muiden heräämistä. Hitaasta lukutahdista huolimatta ehdin lukea kirjan loppuun reippaasti ennen Answerlyn Hayleyta ja tällä hetkellä odotankin hänen reaktiotaan kirjan lopusta.

Kirjan loppu oli yllätävä, vaikka kaikki merkit lopusta olikin ehkä ollut arvattavissa. Kirja kuitenkin lunastaa lupauksensa. "Which are lies? Which is truth? You decide." Kirja viilasi linssiin. Olin aivan varma, että eräs tapahtuma olisi mennyt tietyllä tavalla, mutta vasta aivan viime metreillä tajusin, että tapahtuma onkin mennyt aivan toiseen suuntaan. Tavallaan minulle tuli vähän tyhmä olo. Miksi en tajunnut sitä aiemmin? En kuitenkaan valita, sillä loppu oli hieno ja sai minut tunteiden valtaan, vaikka luinkin sen hotellihuoneessa, jossa pauhasi Big Brotherin Extra samaan aikaan.

Kirja on lähes täydellinen lukukokemus. Alussa olin täynnä epäilyksiä, mutta lopulta opin rakastamaan kirjan kieltä. Ainoa oikeasti häiritsevä asia oli se, kuinka paljon päähenkilöä pidetään pimennossa. Siihen annetaan syy tarinassa, mutta päätarkoitus on pitää lukija yhtä pimennossa kuin päähenkilö. Se toimi hienosti, mutta välillä ärsytti, kun päähenkilö ei taaskaan tiennyt mitään.

Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille. Sanoisin sen olevan nuortenkirjallisuutta, joka ei aliarvioi lukijaansa.

lauantai 2. elokuuta 2014

Lontoo - osa 1/2

Kuten aiemmassa bloggauksessa mainitsinkin, vietin kesälomaani noin viikon verran Lontoossa. Lontoo on sen verran iso paikka ja täynnä paljon kiinnostavaa nähtävää, että vaikka edellisestä visiitistä oli kulunut vain kolme vuotta, viikolle riitti paljon ennen kokematonta ohjelmaa. Melko tuoreessa muistissa oleva edellinen matka oikeastaan tuntui auttavan: muistin suunnilleen, miten metroissa navigoidaan, joten reissussa ei kulunut turhaa aikaa julkisen liikenteen kanssa säheltämiseen.

Päätin jakaa bloggauksen kahteen osaan. Ensimmäisessä on video ja shoppailun sadon esittely. Toiseen sitten liitän enemmän kuvia ja kerron vähän ajatuksia, mutta koetan pitää jaarittelut lyhyinä, sillä eihän tämä ole matkablogi.

Minua on jo pitkään kiinnostanut jonkinlainen vloggaaminen (ehkä joskus uskaltaudun tekemään kirjavloggauksen), joten kokeilin väsätä jotain kasaan huimilla videonmuokkaustaidoillani. Olisin halunnut kuvata reissulla enemmänkin, mutta kännykkäni muisti meinasi loppua. Pitäisi yrittää investoida kunnon kameraan...

Kuuden päivän loma neljässä minuutissa. Videossa näkyy vain neljä päivää, sillä ensimmäinen kului enimmäkseen matkustuksessa ja illallisen syömisessä hotellin löytymisen jälkeen, ja viimeinen päivä oli varattu shoppailulle ja kotiin matkustukselle, joten siltä päivältä ei kertynyt kiinnostavia kuvia, joita liittää videoon.

Video on englanninkielinen, koska haluan näyttää sen myös kansainvälisille tuttavilleni.

Shoppailustani tuli vähän - köh - Potter-painotteista. Ei siinä niin pitänyt käydä! 

Suklaasammakko, syötävät sulkakynät ja Hunajaherttuan karkit ovat The Making of Harry Potter -studion kaupasta.

Monijuomaliemimuki on 9 3/4 -kaupasta King's Crossin asemalta ja avaimenperä on Potter-studiolta.

Nämä kirjat ostin kirjakauppaseikkailuni aikana. Hatchardista sain myös kaupan päälle kirjanmerkin.
David Levithan: Every Day
David Levithan: Two Boys Kissing
Ransom Riggs: Hollow City

Tajusin 9 3/4 -kaupassa, etten omista näitä kahta Rowlingin kirjaa, joten päätin täydentää kotikirjastoani.

Magneetti ja postikortti 9 3/4 -kaupasta ja dramaattinen goottihenkinen Big Ben jostain turistikaupasta.

Mekko Primarkista. Tässä syy, miksi minun ei kannata olla muotibloggaaja: en osaa ottaa hyviä kuvia vaatteista. Mekko on hieman liian lyhyt minulle. En jaksanut sovittaa sitä, sillä jono sovituskoppeihin oli uskomattoman pitkä, joten mittailin vain peilin edessä ja arvioin sen menevän päälle. Niinhän se meneekin, mutta peittävyys on sitten aivan eri asia. Ilmeisesti tämän hetken mekkomuotiin kuuluu joko lyhyt tai maata laahaava helma, ja 172 cm pitkälle henkilölle standartimitoitetut mekot ovat yleensä aivan liian lyhyitä. No, ei voi mitään, mekko niskaan ja turvashortsit jalkaa.

Primarkista tarttui mukaan myös pitsinen melko pitkä... neule? Takki? Viitta? Kaapu? Taas yksi syy, miksen voi olla muotibloggaaja, en tiedä vaatteiden nimiä. Tämä on sellainen topin tai t-paídan päälle heitettävä yläosa, jossa ei ole nappeja. Ihan mukava laiskan asun piristäjä, ja vieläpä rento sellainen. En ymmärrä Primarkin kokoja, tämä on kokoa XS ja silti minulle vähän löysä.

Primarkin aarreaitasta löytyi myös Tylypahka-paita. En omista kovin montaa fanipaitaa, mutta tämä on kivan värinen, ihan tyylikäs ja vieläpä halpa.

Tapoihin alkaa jo kuulua katutaiteen ostaminen ulkomaanmatkoilta. Tällä kertaa valitsin musteella piirretyn vähän tyylitellyn maiseman, jota ei tarvitse edes kehystää.

torstai 31. heinäkuuta 2014

Every Day

Kirjoittanut. David Levithan
Sivuja: 371
Kieli: englanti
Kesän lukuhaaste 8/14

Olen juuri saapunut Lontoosta kotiin. Siellä, kirjaholisti kun olen, piipahdin luonnollisesti muutamassa kirjakaupassa. Päädyin hankkimaan kaksi David Levithanin kirjaa, koska metrotunnelit mainostivat häntä ja koska olen lukenut hänen tuotantoaan aiemmin. En muistanut itse ottaa kuvaa metrotunnelien mainoksista, mutta pikaisella googlauksella sellainen kuitenkin löytyy, joten kiinnostuneet voivat kurkistaa tänne.

Every Day kertoo 16-vuotiaasta A:sta, joka  herää joka aamu uudessa kehossa, jonka elämää hänen täytyy yrittää elää iltaan saakka, kunnes hän voi mennä taas nukkumaan ja herätä jälleen kerran uudessa kehossa. Tätä on jatkunut hänen koko elämänsä ajan. Hän ei tiedä, miksi niin käy, mutta hän on sopeutunut ajatukseen. Hän on oppinut lukemaan ihmisiä nopeasti ja käyttäytymään kuten hänen oletetaan. Monien virheiden kautta hän on oppinut navigoimaan päivien läpi niin, että sotkee isäntäkehon elämän totaalisesti.

Vaikka A onkin elänyt 5994:n kehon kautta hyvin kirjavaa elämää, pitkät ihmissuhteet ovat jääneet häneltä kokematta. Se ei A:ta oikeastaan haittaa, sillä hän uskoo elämänkokemuksensa olevan laajempi kuin kenelläkään muulla.

Kaikki kuitenkin muuttuu, kun hän herää Justinin kehossa. Justinilla on tyttökaveri, Rhiannon, ja nopeasti A huomaa, ettei Justin ole kovin mukava Rhiannonille. Hän päättä tarjota Rhiannonille yhden täydellisen päivän ja käyttäytyy täydellisen poikaystävän tavoin. Päivän lopussa hän on taas valmis heräämään uudessa kehossa, jättäen Rhiannonin vain yhdeksi niistä tuhansista henkilöistä, jotka hän on tavanut.

Pian hän huomaa ajattelevansa Rhiannonia useasti. Hän huomaa haluavansa viettää Rhiannon kanssa enemmän aikaa kun vain yhden päivän.

Luin Every Dayn todella nopeasti. Aloitin eilen metrossa lentokentälle, jatkoin lennoilla ja luin kirjan loppuun tänä aamuna. Tämä on kirja, jota en voinut laskea käsistä. Kerrankin takakannessa oleva suositus pitää paikkaansa: "I didn't just read this book - I inhaled it." (Jodi Picoult) Sivut kääntyivät huomaamatta, kun halusin koko ajan tietää, mitä tapahtuu seuraavaksi. Vaivaton teksti mahdollisti nopean tahdin. Halusin aina lukea seuraavan luvun, sillä halusin tietää, minkälaisessa kehossa A tällä kertaa herää.

Kirja on minusta äärimmäisen mielenkiintoinen. Se on tavallaan hyvin realista nuortenkirjallisuutta, jossa amerikkalaiset teini-ikäiset yrittävät selvitä elämästä, mutta siinä on silti pieni yliluonnollisuuden elementti, joka ei kuitenkaan tunnu lainkaan yliluonnolliselta. Kirjan aikana tutustutaan neljäänkymmeneen erilaiseen teini-ikäiseen. Ihailin Levithanin kykyä keksiä erilaisia nuoria ilman että heidän erilaisuutensa tuntui väkinäiseltä. Vaikka kirjan romanttinen juoni monesti keskeytyi kun päähenkilö ajautui isäntäkehonsa elämän riepottelemaksi, erilaisista perheistä oli silti hauskaa lukea. Kirja antaa yllättävän paljon ajateltavaa.

Pitäisin tätä täydellisenä kirjana, jos loppu olisi vähän erilainen. Tai oikeastaan, en muuttaisi sitä kokonaan, ainoastaan vähän laventaisin. Kirjan loppupuolella aloin olla huolestunut, sillä sivuja tuntui olevan hyvin vähän, mutta kysymyksiä paljon. Kirja ei lopulta vastaa kaikkiin kysymyksiin. Eihän sen tarvitsekaan vastata kaikkiin, mutta edes muutama lisävastaus olisi ollut kiva.

Ehdin jo innostua huomattuani, että tästä kirjasta on tulossa jatko-osa nimeltään Rhiannon, mutta ilmeisesti se vain kertoo tapahtumat Rhiannonin näkökulmasta. En tiedä, haluanko edes lukea sitä. A:n elämä kiinnostaa minua enemmän, enkä edes halua lukea samaa tarinaa uudestaan, vaan haluan tietää, miten kaikki jatkuu. Kirjan lopussa paljastetaan kutkuttavia asioita, joista olisin halunnut lukea lisää.

Tai kenties haluankin tietää, mitä kaikkea Rhiannon ajattelee. A käyttäytyy välillä erittäin vaativasti häntä kohtaan eikä tunnu ymmärtävän, että koko ruumiinvaihtojuttu voi olla Rhiannonille erittäin hämmentävää. Aika näyttää, luenko jatkoa, mutta ainakin ensimmäinen osa oli sen verran hyvä, että toivon mukaan luen sen joskus uudestaan.

BINGO!
Tämä kirja on saanut YALSA Best Fiction for Young Adults (Top Ten) (2013) -palkinnon.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...